Taiteilijaelämää

 ..Töitä on ja vuokran (ja laskut) saa maksettua ja siihen se jää. Nyt uidaan vaihteeksi syvissä vesissä. Mietin useinkin suuresti sitä, että missä olen epäonnistunut. Elämän punaisesta langasta on vaikea ajoittain saada kiinni. Toisinaan on hyviä päivä, jolloin ajattelee että nyt on taas mennyt mukavasti ja toisinaan taasen on päiviä, jotka meinaa viedä mielen syövereihin. Sillä tavoin ettei niissä tunnu olevan mitään järkeä - ei sitten yhtään. Tavoitin hetkeksi aikaa jotain jossa oli oikeasti sellaista hyvää mitä olinkin kaivannut. Mutta osasin sitten itse sen mokata niin, etten tiedä miten päin olisin. Se oli juuri sitä elämää suurempaa - mitä olen ikäni etsinyt.  Löydänkö sitä uudestaan jonkun muun kanssa vai saanko sen minkä jo hetkeksi löysin - onkin aivan toinen juttu. Alla oleva video kertokoon oman tarinansa, jotain tällaista koin kahdeksan kuukauden ajan, joka tuntui rehellisesti olevan eliniän mittainen.. https://www.youtube.com/watch?v=C_FNd9iY9EE Rakkaus, kaiken se kärsii

Aloin miettimään, kun erään ystävän kanssa keskustelin vastikään siitä kuinka joskus vaan elämä potuttaa. Vituttaa. Kun mikään ei huvita.  Mitään ei jaksa tehdä. Pitää potkimalla potkia itsensä liikkeelle.  Voiko se kenties olla nykypäivänä myös sitä, mistä jo moni julkkis on viime vuosina puhunut lehtien palstoilla: masennus. Tai voi se olla ahdistustakin. Mistäpä tuota tietää. Töitä on enemmän kuin kerkiää tehdä. Kaikki asiat on hyvin - periaatteessa uomillaan. Laskutkin saa maksettua.. Mutta silti sitä miettii; "Tätäkö se nyt kaiken kaikkiaan on?" Tavallista tallustusta läpi elämän? No kyllä. Joo. Ihminen - tuo itsensä pahin vihollinen - on kuitenkin aina tyytymätön johonkin. Tästä juuri saa aasinsillan toiseen ystävään, joka juuri kerran tuskaili lasten kasvatusmetodejaan yksinhuoltajana.  Onko hän riittävän tiukka vaiko liian lepsu? Miten hän oikein pärjää esiteinien ja jo teini-iässä olevien lastensa kanssa. Voin vierestä seuranneena sanoa, että kyllä nostan hattua hä