Opettelen elämää

Tässä kahvia odotellessa mietin, että miten aloittaisin tämän päiväisen blogini. Ainahan sitä haluaisi, toivoisi kirjoittavan lukijalle - sitten palaan ajatukseen, että minä kirjoitan itselleni ja haluan tuoda tämän tunteeni tekstiin.

Tämä viimeinen puolitoista vuotta eron jälkeen on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa, uuden elämän opettelua.

Se kaikki mitä olen kokenut ja tulen kokemaan - ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehellekään. 

Erot - oli siinä lapset mukana tai ei - on nykyaikaa, joka oli aivan muutama vuosikymmen taaksepäin suuren suuri tabu. Naimisiin mennessä lupaat rakastaa toista niin myötä- kuin vastoin käymisissä. Rakkaus - kaiken se kärsii ja kestää. Ei se vaan aina riitä.

Mitä parisuhde sitten oikein on? Löytää vierellesi mies/nainen, kumppani - jonka kanssa haluat jakaa arkesi sellaisenaan kuin se on, loppuelämän ajan. Haluat rakastaa, olla rakastettu. 

Haluat hyväksyä toisen ja olla hyväksytty. Tietysti elämässä on omat haasteensa ja vaikeutensa, mutta sen oikean kumppanin kanssa on sitten ihana kiikkustuolissa istua ja muistella menneitä.

Onhan tässä maailmassa ollut iän kaiken nämä tietyt stereotypiat asetettuna ihmisille. 

Pitää sopeutua tiettyyn muottiin. Olla hoikka, treenattu vartalo, syödä oikein ja elää elämää kiltisti.. 

Kyllä, tämä ajatus on varmasti oikea. Mietin silti, että missä haaveet ja unelmat - niiden toteuttaminen? Elämä ei ole peliä. Tietysti pitää käydä koulut ja miettiä mitä haluaa tulevaisuudessa tekevän. 

Mitä haluaa kokeilla, tehdä, olla ja toteuttaa. Järkevällä systeemillä pärjää elämässä - auttaa minua menestymään. 

Määrittääkö nämä minua ihmisenä? Kyllä varmasti.

Tähän loppuun vielä pieni korvamato, olkaa hyvät.

https://www.youtube.com/watch?v=oJRrRtXrs0Q