Elämän käännekohtia

Missä välissä oikein ehdit tämänkin tekemään? - kysytään, kun jokin asia juolahtaa mieleeni ja pistän sen toteutumaan. Ja mitä pikemmin - sen parempi. Olen sellainen luonne, että minulla pitää aina olla jotain tekemistä. Monta rautaa tulessa. Opiskelin lähihoitajaksi ja valmistuin maaliskuussa -18. Viimeisessä harjoittelupaikassani jäinkin sitten samantien listoille ja töihin - aikaa onkin mennyt kohta 2.5 vuotta aivan huomaamatta.

Onhan minulla muitakin tutkintoja alla jo ennestään kaksi kappaletta. Hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan perustutkintolinjalta valmistuin 1999 ja markkinoinnin puolen merkonomiksi  2003.

Mä oon niin väsyny. Saattaa olla monella (ja onkin) nykyajan ajatus aika useammassa asiassa. Siis nykypäivänä elämähän on aikamoista suorittamista. Oletteko kenties huomanneet saman? Onhan se ollut suorittamista jo vuosikymmenten ajan, mutta tarkoitan tässä nyt sitä, että kaiken maailman someen liittyvät jutut jo tuovat paineita normiarkeen, ettei pysty erottamaan mikä on normia ja mikä ei.

Mikä on tämän päivän normi? Ulkoiset paineet esim: näytät hyvältä joka paikassa ja laitat päivityksiä vaikka salilta, kun täällä "hikoillaan" ja jaksetaan hymyillä vaikka kuinka veetuttais. Minä itse olen tässä kuluneen vuoden aikana tiedostamattani ottanut irtiottoja instagramissa ja facebookissa. Huomannut vasta jälkeenpäin, että ei hitto - ei vaan jaksa päivittää sen mukaan miten toiset odottaa. Vai onko se "odotus" iskostettu itse vai luotu manipuloimalla ihmiset uuteen nykyaikaan. Asiastahan siis voi olla montaa mieltä.

Parisuhteetkaan eivät ole enää sellaisia niinkuin ennen. Aika paljon erotaan. Aika harva nykyään pysyy pitkään suhteessa. Itse arvostan omia vanhempiani, jotka ovat edelleen yhdessä - omista kompastuskivien hiomisesta ja riidoista huolimatta. Ovat niin symbioosissa keskenään tänäkin päivänä niin, etten pysty oikeastaan käsittämään sitä. Äidiltä kysyin tässä kevään korvilla, että mikä heidän salaisuus on parisuhteessa, kun ovat aivan kakarasta (about 7-8v asti) tunteneet toisensa ja teini-ikäisestä alkaneet seurustelemaan. Äiti tuumasi, että rakkaus on se, joka on jaksanut kantaa sekä tietyt jutut jotka molempien on pitänyt oppia toisistaan, jotta arki rullaa uomillaan. Toki - eihän se elämä aina välttämättä auvoista ole - mutta huomattavasti auvoisempaa mitä joskus vuosikymmeniä sitten.

Kun mietitään, että eletään 2020-lukua ja (vuonna nakki ja muusi tai kuokka ja miekka) 1950/60-luvulla ellei aiemmin -  oli asiat todellakin aivan toisin. Minä tekisin ja antaisin mitä vaan, että pääsisin hetkeksi näkemään irl (in the real life) mitä se elämä on silloin ollut. Olen syntynyt 80-luvun "kulta-aikaan" vuonna 1981, eikä yhtään huonoon hetkeen periaatteessa. Omasta mielestäni.

Olen aika vanhanaikainen tietyissä asioissa nykyään. Eli tykkään puhelimessa hoitaa verojutut, kelajutut ym vastaavat, että tiedät niiden tulevan varmasti hoidetuiksi. Tietokoneella osaan kyllä maksaa laskut ja tarvittavat, mutta sitä silti kaipailee sitä aikaa, kun kaikki tosiaan oli "ennen niin hyvin". Melkeinpä siihenkin aikaan, joka oli juuri tätä "kun isä hehkulampun osti". Tietokoneisiin liittyvät asiat aina pistää miettimään: osaanko vaiko enkö ja kuitenkin saattaa mennä aivan hyvin.

Aika entinen ei koskaan enää palaa.. Vaikka nykyajassa on omat hyvät puolensa.

Katsotaan mitä se ajatus tuokaan seuraavaan tekstiin.