Taiteilijaelämää

Tässä kahvia odotellessa mietin, että miten aloittaisin tämän päiväisen blogini. Ainahan sitä haluaisi, toivoisi kirjoittavan lukijalle - sitten palaan ajatukseen, että minä kirjoitan itselleni ja haluan tuoda tämän tunteeni tekstiin. Tämä viimeinen puolitoista vuotta eron jälkeen on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa, uuden elämän opettelua. Se kaikki mitä olen kokenut ja tulen kokemaan - ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehellekään.  Erot - oli siinä lapset mukana tai ei - on nykyaikaa, joka oli aivan muutama vuosikymmen taaksepäin suuren suuri tabu. Naimisiin mennessä lupaat rakastaa toista niin myötä- kuin vastoin käymisissä. Rakkaus - kaiken se kärsii ja kestää. Ei se vaan aina riitä. Mitä parisuhde sitten oikein on? Löytää vierellesi mies/nainen, kumppani - jonka kanssa haluat jakaa arkesi sellaisenaan kuin se on, loppuelämän ajan. Haluat rakastaa, olla rakastettu.  Haluat hyväksyä toisen ja olla hyväksytty. Tietysti elämässä on omat haasteensa ja vaikeutensa, mutta...

Olen runoillut jo nuoresta iästä asti.  14-vuotiaana aloitin kirjoittamaan runoja ja äitikin minua patisteli julkaisemaan kirjan - joka olikin aika työläs 1990-luvun puolivälin jälkeen. Tänä päivänä se onkin helpompaa julkaista omakustanteisesti runokirja monen eri nettisivun kautta. Minä selasin eri vaihtoehtoja ja koin parhaammaksi tehdä runokirjan www.bod.fi sivuston kautta. Kohtaamisia-runokirja on esikoisteokseni, sen jälkeen piakkoin ilmestyi muutaman kuukauden jälkeen Hetkessä elämistä-runokirja. Molemmat pohjautuvat työpaikallani kohtaamiin tilanteisiin. Olen ammatiltani lähihoitaja. Tunteille avoinna -runokirja koostuu rakkausrunoista - tekonimenä oli lällypaska, samalla sitä kutsun edelleen. Nämä kirjat ovat julkaistu avioliiton ajaksi otetulla sukunimellä(Kinnunen). Neljännen Kaipaus kosketukseen runokirjan julkaisin 12.5.2021 tyttönimellä Maalismaa. Viimeisin runokirja on jatkoa kolmannelle julkaisulleni. https://www.bod.fi/kirjakauppa/kohtaamisia-veera-kinnunen-9789528...

 Mitäpä minä noista uuden vuoden kujeista tiedän. Tulevaisuus näyttää yhtä tuntemattomalta kuin ennenkin. Viime vuodesta voin sanoa sen, että...  Se on varmasti elämäni nopein vuosi. Tähän mennessä. Seuraaviin synttäreihin 4 kuukautta ja 12 päivää. Seuraavat pyöreät vuodet tulee täyteen. Vapaana. Vapaana mistä? Älkää kysykö.  Parasta viime vuodessa on ollut se, että olen saanut elämääni takaisin ihmisiä joita olen pitkään ikävöinytkin. Potuttaa (voisi oikeastaan ilmaista että v*tuttaa) hukkaan mennyt aika, mutta onneksi olen saanut sovittua minulle tärkeiden ihmisten kanssa asiat jollekin mallille.  Olen saanut menneen vuoden aikana oman osittaisen synninpäästöni. Maailman tärkeimmän ihmisen (äiti) kanssa olen keskustellut, että näihin asioihin varmaan palataan jossain määrin enemmän tai vähemmän vielä varmasti jotenkin selvitellen tai ihmetellen. Voin onnekseni sanoa, että isäkin on ottanut osaa keskusteluun kertomalla mielipiteensä.   Olen itseäni pitänyt...

Lukaisin edellisen postauksen ja yllätyin siitä, kun en muistanutkaan kuinka mollivoittoinen olikaan oli tuo teksti - olostani puhumattakaan. Kaksi kuukautta ehti kulua aivan huomaamatta. En muistanut blogiani ollenkaan - vaikka mielessäni vannoin, että kirjoittaisin kerran kuussa kuulumisia. No ei aina mene asiat miten suunnittelee. Tässä olen pari päivää mielessäni miettinyt blogia ja seuraavaa aihetta. No.. Tämä saa olla jatkoa edelliseen. Suomalaisuus... Suomalaisuutta on olla vahva, vaikka kuinka elämä potkisi päähän. Elämän vaikeudet vetävät minulla mielen matalaksi ja vaikea on kaivaa vahvuutta esille.  Sitä vahvuutta minkä toiset ovat aina nähneet, vaikka se todellisuudessa nakertaa sisältä aivan jatkuvasti. Joskus yksinkertaisesti ei aina vaan.. Jaksa. Ihminenhän se minäkin vain olen.  Nyt on löytynyt tässä välissä jotain mikä jaksaa minua kannattaa. Minä olen persoona, joka ei vaan yksinkertaisesti jaksa paahtaa yksinään elämässä. Tarvitsen tukiverkostoa elämässäni. ...

 ..Töitä on ja vuokran (ja laskut) saa maksettua ja siihen se jää. Nyt uidaan vaihteeksi syvissä vesissä. Mietin useinkin suuresti sitä, että missä olen epäonnistunut. Elämän punaisesta langasta on vaikea ajoittain saada kiinni. Toisinaan on hyviä päivä, jolloin ajattelee että nyt on taas mennyt mukavasti ja toisinaan taasen on päiviä, jotka meinaa viedä mielen syövereihin. Sillä tavoin ettei niissä tunnu olevan mitään järkeä - ei sitten yhtään. Tavoitin hetkeksi aikaa jotain jossa oli oikeasti sellaista hyvää mitä olinkin kaivannut. Mutta osasin sitten itse sen mokata niin, etten tiedä miten päin olisin. Se oli juuri sitä elämää suurempaa - mitä olen ikäni etsinyt.  Löydänkö sitä uudestaan jonkun muun kanssa vai saanko sen minkä jo hetkeksi löysin - onkin aivan toinen juttu. Alla oleva video kertokoon oman tarinansa, jotain tällaista koin kahdeksan kuukauden ajan, joka tuntui rehellisesti olevan eliniän mittainen.. https://www.youtube.com/watch?v=C_FNd9iY9EE Rakkaus, kaiken s...

Aloin miettimään, kun erään ystävän kanssa keskustelin vastikään siitä kuinka joskus vaan elämä potuttaa. Vituttaa. Kun mikään ei huvita.  Mitään ei jaksa tehdä. Pitää potkimalla potkia itsensä liikkeelle.  Voiko se kenties olla nykypäivänä myös sitä, mistä jo moni julkkis on viime vuosina puhunut lehtien palstoilla: masennus. Tai voi se olla ahdistustakin. Mistäpä tuota tietää. Töitä on enemmän kuin kerkiää tehdä. Kaikki asiat on hyvin - periaatteessa uomillaan. Laskutkin saa maksettua.. Mutta silti sitä miettii; "Tätäkö se nyt kaiken kaikkiaan on?" Tavallista tallustusta läpi elämän? No kyllä. Joo. Ihminen - tuo itsensä pahin vihollinen - on kuitenkin aina tyytymätön johonkin. Tästä juuri saa aasinsillan toiseen ystävään, joka juuri kerran tuskaili lasten kasvatusmetodejaan yksinhuoltajana.  Onko hän riittävän tiukka vaiko liian lepsu? Miten hän oikein pärjää esiteinien ja jo teini-iässä olevien lastensa kanssa. Voin vierestä seuranneena sanoa, että kyllä nostan hattu...

 Nyt on mieli tyytyväinen, kun sai vanhan tuolin laitettua uusiksi.  Työtunteja tuli kaiken kaikkiaan noin 6-7 tuntia yhteensä.  Monena päivänä tuli pätkissä tehtyä.  Tässä on siis ennen.  Ja tässä jälkeen. Mä olen todella tyytyväinen tähän tuotokseen.  Seuraavaksi on pöytäprojekti.  Siitä jääkin nähtäväksi minkälainen on lähtökohta ja lopputulos.

Tykkään kovasti tehdä käsilläni erilaisia juttuja. Esimerkiksi kutoa vaikka villasukkia. Ala-asteella olin kaksi ensimmäistä luokkaa (mikäli muistan oikein) puukäsitöissä. Puukäsitöissä oli lisäkseni tyttö, joka oli minun hyvä ystäväni siihen asti, kunnes muutti toiselle puolen kaupunkia. Muistan tämän tytön nimen vieläkin selvästi. No, kun ystäväni muutti muualle - jatkoin puukäsitöissä hetken aikaa ja vaihdoin tekstiilikäsitöihin. Eihän tuo virhe ollut. Osaan jotain paikata ja lyhentää housun lahkeita. Mutta silti jäi kaipuu puukäsitöihin. Nyt olen saanut uuden projektin tuolista. Lähtökohtana ruskeaksi maalattu tuoli, josta näkyikin selkeästi punaista maalia alta. Kyselin isältä ja veljeltä neuvoja miten saisin maalin pois. Ohjeita tuli ja kävin K-raudasta ostamassa eri vahvuisia hiomapapereita, lastan, tasoitusainetta, pensseleitä ja maalia. Sinistä maalia. Aloin työstämään tuolia hiomalla P80 vahvuisella hiomapaperilla ja siitä vaihdoin pikkuhiljaa ohuempaan P120 hiontapaperiin. T...

Blogin aloittaminen.... Luin ohjeet.. Tee sitä, tee tätä. Aloita siellä tai täällä mutta älä tuolla. Kirjoita näin ja noin, mutta älä tee näin. Innoissani silti aloitin ja tein ohjeiden mukaan. Silti monipuolisuus pääsi yllättämään ja kiinnostus lopahti. Vuosi sitten ajattelin, että minä en vaan tätä osaa. Mutta tässä sitä ollaan kirjoittamassa. Joskus huomaan, että minulla on monta hommaa samaan aikaan aloitettuna. Kutsutaan tätä nyt vaikka... Seinän maalaukseksi. Minulla ajatus rönsyilee jopa kirjoittamisessa. Ehdin ajattelemaan enemmän mitä ehdin kirjoittaa. Tai sitten tulee joidenkin sanojen toistoa liikaa. Onkin haastavaa kirjoittaa blogia, kun pitää muistaa järkevä jäsennys ja kaikkea muuta sen lisäksi. Minä aloitan hommaa vähän tuolta, ja sitten vähän täältä ja katos mulla on tämäkin asia tekemättä.... Tämä saattaa toimia esimerkiksi kodin siivouksessa, kun siirryt paikasta toiseen. Sitten illalla totean etten saanut kuitenkaan mitään aikaiseksi koko päivänä tai sitä tiettyä hom...

Missä välissä oikein ehdit tämänkin tekemään? - kysytään, kun jokin asia juolahtaa mieleeni ja pistän sen toteutumaan. Ja mitä pikemmin - sen parempi. Olen sellainen luonne, että minulla pitää aina olla jotain tekemistä. Monta rautaa tulessa. Opiskelin lähihoitajaksi ja valmistuin maaliskuussa -18. Viimeisessä harjoittelupaikassani jäinkin sitten samantien listoille ja töihin - aikaa onkin mennyt kohta 2.5 vuotta aivan huomaamatta. Onhan minulla muitakin tutkintoja alla jo ennestään kaksi kappaletta. Hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan perustutkintolinjalta valmistuin 1999 ja markkinoinnin puolen merkonomiksi  2003. Mä oon niin väsyny . Saattaa olla monella (ja onkin) nykyajan ajatus aika useammassa asiassa. Siis nykypäivänä elämähän on aikamoista suorittamista. Oletteko kenties huomanneet saman? Onhan se ollut suorittamista jo vuosikymmenten ajan, mutta tarkoitan tässä nyt sitä, että kaiken maailman someen liittyvät jutut jo tuovat paineita normiarkeen, ettei pysty erottamaan ...